Lehdistötiedote 4.3.2016

4.3.2016 - 1 minute read

Roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään tänä vuonna Messukeskuksessa 29.-31.7.2016

Suomen suurin ja tunnetuin roolipelitapahtuma Ropecon muuttaa tänä vuonna Helsingin Messukeskukseen. Ropecon on järjestetty jo pitkään Espoon Dipolissa, mutta nyt Dipolissa alkaneen peruskorjauksen myötä Ropecon muuttaa suurempiin tiloihin Messukeskukseen. Uudet tilat mahdollistavat tapahtuman kasvun ja tänä vuonna 23. kerran järjestettävään Ropeconiin odotetaan yli 4000 kävijää aikaisemman noin 3000 kävijän sijaan.

Ropeconin kasvun ja uusien tilojen myötä tapahtumaan on suunnitteilla runsaasti uudistuksia: mm. erilaisia kortti- ja figuuripeliturnauksia lähetetään suorana nettiin, lapsille ja lapsiperheille suunnattua ohjelmaa lisätään sekä kansainväliseen näkyvyyteen panostetaan aikaisempaa enemmän. Ensimmäiseksi kunniavieraaksi tämän vuoden Ropeconiin on julkistettu Claus Raasted. Raasted on tanskalainen larppaamisen ja larppien järjestämisen ammattilainen, kirjailija ja yrittäjä.

Ropecon on Suomen suurin roolipelitapahtuma johon on aikaisemmin vuosittain osallistunut noin 3000 kävijää tapahtumaviikonlopun aikana. Tapahtuma kerää Suomesta ja ulkomailta yhteen kaikenikäisiä harrastajia sekä lautapelien, korttipelien ja figuuripelien että pöytäroolipelien ja larppien parista. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu erilaisten pelaamisten ja turnausten lisäksi luentoja, paneelikeskusteluja ja työpajoja roolipelaamiseen liittyvistä aiheista. Vuosittain Ropeconissa jaetaan myös Kultainen Lohikäärme ja Vuoden peliteko -palkinnot roolipelaamisen edistämisestä Suomessa. Ropecon järjestetään täysin vapaaehtoistyövoimin ja on tarkoitettu roolipeliharrastajilta roolipeliharrastajille.

Ropeconin 2016 internetsivut on avattu ja lipunmyynti on avautunut osoitteessa www.ropecon.fi.

Lisätietoja: Ropecon 2016 tiedottaja Valtteri Niskavaara, tiedotus@ropecon.fi tai 050-3385159.

Tags: ,