Vuoden Peliteko 2016 on roolipelikerhon perustamisopas kirjastoille

31.7.2016 - 1 minute read

Vuoden Peliteko 2016 –palkinto on myönnetty Ilona Lammiselle opinnäytetyön Noppia ja sanataidetta: roolipelikerho kirjastossa johdosta.

Ilona Lamminen

Ilona Lamminen. Kuva: Mikael Peltomaa

Noppia ja sanataidetta käsittelee laajemmin roolipelejä kirjastotyön näkökulmasta, mutta raati koki erityisen arvokkaaksi kirjastoille suunnatun oppaan roolipelikerhon perustamiseen ja ohjaamiseen. Se on omiaan edistämään roolipeliharrastuksen näkyvyyttä ja leviämistä etenkin nuorten parissa. Opinnäytetyö perustuu Kouvolan kaupunginkirjastossa tehtyyn tapahtumatuotantoon, ja se tehtiin Turun ammattikorkeakouluun vuonna 2016.

Vuoden peliteko –palkinto myönnetään ansiokkaasta projektista, toiminnasta, julkaisusta tai muusta tempauksesta ei-digitaalisten pelien saralla. Palkinnon jakaa Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon. Palkinnosta päättää raati, joka koostuu kokeneista pelikentän toimijoista. Tänä vuonna raadin puheenjohtajana toimi Jukka Särkijärvi. Lisäksi raadissa istui pelijournalisti Sami Koponen, larppisuunnittelija Nonna Laeslehto sekä yksi Ropeconin 2016 pääjärjestäjistä Aaro Viertiö.

Tags: